FE-logo
Viitat         
Forum
Kuvia
Docs
FAQ
Linkkejä
Press
Yhteys
Kilpailut
Sisäiset
RSS
Laituri
Wiki

Svenska


FINN EXPRESS PURJEHTIJAT RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

Hallituksessa toimivat vuonna 2004: puheenjohtaja Pasi Oikkonen, sihteeri Harald Hannelius ja taloudenhoitaja Peik Åström. Hallitus kokoontui vuonna 2004 kaksi kertaa.

Finn Express Purjehtijat ry:n perustamiskokous pidettiin NJK:lla Koivusaaressa Helsingissä 17.5.2004. Kaikkiaan 22 jäsentä oli aiemmin allekirjoittanut yhdistyksen perustamisasiakirjan. Perustamiskokouksessa oli paikalla 11 perustajajäsentä. Kokous hyväksyi yhdistyksen säännöt ja toimintasuunnitelman, ja valitsi hallituksen vuodelle 2004. Lisäksi kokous päätti kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi Eivind Stillin. Vuoden 2003 ranking voittajan kiertopalkinto luovutettiin Harald Hanneliukselle.

Hangon regattaan 9.-11.7.2004 ilmoittautui kaikkiaan viisi Finn Express 83 venettä, mikä mahdollisti yksityyppiratakilpailun. Mukaan olivat ilmoittautuneet Charlotta (Harald Hannelius), Arkki (Seppo Ylä-Himanka), Alma (Antti Helminen), Triptease (Juuso Eskola) ja Hennuli (Pasi Oikkonen). Vaihtelevissa olosuhteissa purjehdittujen kolmen kilpailupäivän ja kolmen startin jälkeen voiton saavutti Arkki kipparinaan Seppo Ylä-Himanka ennen Charlottaa.

Finn Express Regatta järjestettiin Suomenlinnassa Helsingissä 19.-20.9.2004. Ennen kokoontumista Suomenlinnaan viisi venettä (Charlotta, Nereida, Hennuli, Fenja ja Anneli) kilpailivat regatan pokaalista Kruunuvuorenselän lyhyellä radalla. Ilmeisesti vielä kilpailunkin aikana puhaltanut kova tuuli karsi alunperin kahdeksaan ilmoittautunutta. Voittajaksi "ensimmäisessä" Finn Express Regatassa selviytyi Charlotta ennen Nereidaa (Sami Laxman). Suomenlinnassa paikalla oli 23 "feneilyin" ystävää saunomassa ja nauttimassa lohikeittoa. Vanhan valimon tilat tarjosivat tähän hienot puitteet.

Kesällä 2004 järjestettiin myös pienempiä vauhtiharjoituksia eri venekuntien kesken, joista mainittakoon starttiharjoittelu Lauttasaaren edustalla.

Vuoden 2004 lopussa Finn Express Purjehtijoilla oli kaikkiaan 22 jäsentä.

Changed 03/26/20, harald
[Sivun alkuun Aloitussivulle Forum Ylös yksi pykälä]